keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Suutari, räätäli... jotenkin se loru jatkuu. osa 1

Vaattehia on tullut tehtyä tässä pikkuhiljaa matkan varrella, mutta ajattelin nyt koostaa räätälöinnit ja nuken kengät erikseen.

Aloitan kengistä. Kenkiä tehdessä kannattaa aloittaa tutkimalla oikeita kenkiä ja niiden osia, joiden pohjalta lähdetään tekemään nuken jalkaan sopivien kenkien kaavat lakanakankaasta. Parasta olisi jos pääsisi hypistelemään nukelle tulevien kenkien ihmiskokoisia versioita.


Noh, tämän keijukaisen kenkäset eivät oikeastaan ole edes kengät, vaan varmaan jonkin kukan siemenet tai muuta tyyliin sopivaa.

Jotennnnnn jätin tutkiskelun sikseen ja virittelin vain ne kaavat. Plastoliinivaiheessa on muuten ollut hyvä tuuri, samat kaavat kävivät molempien kenkäosien päälle.

Älä koskaan leikkaa keskeltä nahkapalaa!
Kengänpohjat on tosiaan helpompi tehdä, kun päällinen on jo pingotettu jalan päälle. Sitä ei siis leikattu vielä.

Sauma ja kenkä.

Ompelin tuon yhden ommeltavan sauman umpeen, ennen kuin levitin liiman kenkäosan päälle. Sitten nahka venytettiin jalan päälle ja siihenhän se jämähti aika mukavasti kun osasi laittaa sopivasti liimaa. Takasaumaa piti puristaa yhteen, kunnes liima kuivui.


En jaksanut pitää kiinni koko aikaa, joten sovelsin nuppineuloilla.
 Olin jättänyt alareunaan aika reilusti varaa, joten leikkelin ylimääräiset pois. Myös takasauma tuli siistittyä tässä välissä. Pohjaan jätettyihin varoihin piti leikata vekkejä, ettei pohjaan jäisi ryppyjä. Reunat ommeltiin tiukasti toisiinsa, etteivät lähtisi karkuteille ennen pohjallisen liimausta.

Pohjallisen kaavan sai tässä vaiheessa tehtyä ihan mukavasti, ainut ongelma oli saada sama pohjallinen sopimaan molempiin jalkoihin (näyttää hassulta jos kenkien pohjat ovat erilaiset). Sekin lopulta onnistui, ja sain liimattua kenkäsiin pohjat ja siistittyä saumat.



Takasauma


Kenkien väriin tuli pieni muutos. Alkuperäisen keltaisen sijaan päädyimme kuitenkin opettajan kanssa vihreään. Ja taas sekoittelin maalia.

Olisiko sama sävy?

Tarkkaa hommaa.



Tarkemmat kenkäohjeet löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti