Lopputyö

Työn nimi: Varjoteatterinuket sotilas ja talo Kalevi Ahon Hyönteissinfoniaan

Koulutusala/tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma, tarpeistonvalmistaja.

Tekijä: Lotta Laukkanen

Ohjaajat: Riikka Ihalainen, Jarno Malaska, Sirkku Aro

Aika: Syksy/Kevät 2013-2014

Tiivistelmä:


Aihe: Varjoteatterinukkien talo ja sotilas valmistaminen Kalevi Ahon Hyönteissinfoniaan sekä huolto ja käyttö esityksissä.

Työn tavoite: Varjonukkeja Lahden diakonian instituutin Teatrum Olgan ja Lahti Sinfonian Hyönteissinfoniaan ja mahdollisesti muuhunkin käyttöön Teatrum Olgassa. Iltatekniikka (huolto ja avustaminen) harjoituksissa ja esityksissä.

Pääongelmat / kiinnostavimmat asiat tekemisen aikana: Tuotteiden painon ja kestävyyden tasapaino sekä mekaanisten osien suunnittelu ja toteutus.

Lopputulos: Pääosin kaksiulotteiset, puusta, kapalevystä ja pahvista valmistetut kevyet, osiin purettavat varjokuvaprofiilit.

Oma arviointi: Tuotteet olisivat saaneet olla hiukan kestävämpiäkin (erityisesti sotilasnukke), niitä valitettavasti jouduttiin korjailemaan jonkin verran palautuksen jälkeen. Kaikki mekaniikat eivät myöskään ole pomminvarmoja, mutta ulkonäöllisesti jälki on hyvää ja tekniikka pääosin toimivaa. Omalta osaltani iltatekniikkana toimiminen meni mielestäni erinomaisesti.


Once upon a time...

Saimme alkutalvesta Lahden diakonian instituutin kautta työtarjouksen Lahti Sinfonian ja Teatrum Olgan teokseen Ihminen kuin hyönteinen - Kalevi Ahon Hyönteissinfonia. (Lisätietoja mm. Hyönteissinfonian Facebook-sivulta, ja Sibeliustalon nettisivuilta.)
Minun tehtävikseni valikoituivat kerrostalo tapahtumineen sekä pariskunnan toinen osapuoli (naispuolisen hahmon vaiheista voinee tuota pikaa lukea Jennyn blogista).
HUOM! Portfolion selkiyttämiseksi työvaiheet ja kuvat eivät ole aikajärjestyksessä! Tein töitä limittäin samanaikaisesti. Aikajärjestyksessä kulkevaa portfoliota olisi luultavasti hyvin vaikea seurata.

Sotapojan suunnittelua

Miehen piti siis olla noin 150 cm pitkä, ja saman hahmon piti muuntautua sotilaaksi toiseen kohtaukseen saman teoksen aikana. Lähdin lähestymään asiaa pohtimalla erilaisia sotilaan piirteitä ja miettimällä onko jokin valtio tai aikakausi, johon nimenomaan haluttaisiin viitata tai jota haluttaisiin välttää. Suomessahan sotilaista ensimmäisinä taitaa tulla mieleen kurkkusalaattiin puheutuneet nuoret miehet junassa ja vuoden 1955 versio Tuntemattomasta sotilaasta, mutta itse halusin teoksen hengen mukaisesti luoda jotain kasvottomampaa ja vähemmän inhimillistä.

Tutkin siis räiskintäpelien konseptitaidetta ja uutiskuvia amerikkalaisista sotilaista, ja päädyin ratkaisuun, jossa sotilaan kasvot on täysin verhottu piiloon. Pientä päänvaivaa sotilaan ilmentämisessä aiheutti myös yhtenäistäminen naispuoliskon kanssa: päädyimme tekemään molemmat hahmot ilman viitteitä vaatteisiin. Lopulta päätin että pelkkä kypärä, reppu ja ase ovat riittävän selkeä symboli hahmon sotilaallisuudesta.

Päädyimme myös haluamaan molempiin nukkeihin jotain toimintaa kohtaukseen, jossa hahmot rakastuvat. Sorruin piikikkääseen tyypittelyyn ja aloin suunnitella miehelle päähän ja lantiolle aukeavia aukkoja, joissa pyörii rattaita. Lisäksi miehelle vielä mahdollisesti nousisi erektio, kun rattaat alkaisivat pyöriä.





Luonnoksissa näkyvät vaatteet tosiaan jäivät pois heti kättelyssä. Lisäksi ohjaajaa konsultoidessani keksimme, että miehen penis lähtisi ihan omille seikkailuilleen (tästä lisää myöhemmin) ja että hahmon pää kannattaisi vaihtaa kokonaisuudessaan hahmon muuttuessa sotilaaksi. Myöhemmin jätimme vielä jalkojen rattaat pois ja päädyimme vain yhteen liikkuvaan rattaaseen per aukko, sillä Sibeliustalo osoittautuikin aika suureksi paikaksi yksityiskohtien näkyvyyden kannalta.

Saimme pariskunnalle samaa näköä siten, että naispuolisen nuken valmistanut Jenny valitsi ensin sopivan profiilin naiselle ja tulosti sen oikeassa koossa, minkä jälkeen minä piirsin samantyyliset miehekkäät kasvot silkkipaperin läpi. Samanhenkistä tyylien yhtenäistämistä kehon osissa suoritimme työn myöhemmissäkin osissa puolin ja toisin.

Mittasuhteiden muistilappu

Ukkelin osien testailua kartongilla.

Todettuani osat yhteensopiviksi piirsin ja leikkasin ne kapalevystä ja mallailin osia yhteen vielä uudelleen.

Avatar-innovaatio ja muuta kasausta

Sotilaaseen aukeavien aukkojen toimintaperiaate oli minulle pitkään suuri mysteeri. Innoituksen sain sitten Avatar-elokuvasta joululomalla. Eräässä kohtauksessa Jake Sully, pitkän linjan merijalkaväen sotilas, menee uuden planeetan faunasta sekaisin kuin pikkulapsi vesi-ilmapalloista. Kyseiset valtavat spiraalimaiset väkkyrät (Maassa Christmas tree worms -nimellä tunnetut otukset) luikahtavat kosketettaessa johonkin kotelontapaiseen, ikään kuin niiden keskellä menisi naru josta koko kiemura nykäistäisiin maan alle.

Joten päädyin tällaiseen ratkaisuun, jota jostain syystä en tullut taltioineeksi:


Ainut kuva tästä viritelmästä
Kangas siis kiinnitettiin paikoilleen pienillä pyykkipojilla, ja naruista nykäistessä kangas meni mukavasti nippuun paikoilleen liimattuun filmipurkkiin.

Aukkoihin kiinnitin värikalvoa ja paikoillaan pysyvät rattaat. Liikkuvat rattaat leikkasin tukevammasta kapalevystä ja liimasin kuumaliimalla väkipyöriin. Narut kiinnitettiin väkipyöriin poran ja pikaliiman avustuksella ja kelattiin jojomaisesti pyörän ympärille.

Rattaita rattaita

Liikkuvan rattaan koneisto kasassa.

Varjokuvat värikalvojen kanssa.

Raajat ja muut liikkuvat osat kiinnitettiin toisiinsa pulteilla ja muttereilla, jotka jumitettiin avautumattomiksi pikaliimalla (liitokset piti jättää melko löysiksi, jotta hahmon liike olisi sujuvaa).

Nukkeja olisi tarkoitus käyttää niin, että ne alkavat vasta noin 170 cm:n korkeudelta maasta. Ohjaussauvoista piti siis  todella pitkät ja ainakin vartalon tukikepistä tukeva. Kaiken piti mielellään olla myös mahdollisimman kevyttä.

Vartalon tukikepiksi päädyin laittamaan ihan tavallisen harjanvarren: se on tukeva ja hyvä kädessä. Käsiin ja jalkoihin halusin ohuet ja mahdollisimman vähän näkyvät sauvat, joten väänsin varastomme paksuimmasta rautalangasta (Ø 4 mm) pitkät tikut, joiden toiseen päähän tein kahvan taittamalla langan kaksinkerroin ja pyörittämällä ympärille mustaa mailateippiä.

Ohjaussauvojen kiinnitystavoista parhaaksi osoittautui letkupuristimista kasattu laite, josta sauvat saisi kuljetuksen ajaksi irti. Itse päädyin kasaamaan kiinnityskohdat kiinnittämällä letkupuristimet metalli- ja muovilätkillä puupalaan, joka vielä kiinnitettiin samoilla pulteilla alla olevaan kapalevyyn.

Kaavakuva systeemistä. Siniset ovat letkupuristimia.

Eri kokoisia puristimia.

Näin käytännössä.
Raajojen ohjaussauvat kiinnitettiin samalla tavalla, mutta metallilangan ympärille piti pyörittää liimasta ja sideharsosta paksumpi kohta, johon puristimet voisi kiristää.


No tamponiltahan se vähän näyttää.

Pään ja lantion tekniikoiden naruille vedin silmukkaruuvien ja letkun avulla tukikeppiin vielä kujat, etteivät narut sotkeutuisi liikkuviin raajoihin.

Lantion ratas.



Tässäkin kangasnippusysteemi on toisella puolella :/

Pyssy, reppu ja seikkailupenis

Hepulle tuli tosiaan vielä sotilasmoodiin ase ja sotilasreppu. Reppu oli harvinaisen yksinkertainen operaatio: etsin referenssikuvia Varustelekasta ja piirtelin mallin kaikenlaista yhdistellen. Varsinaisen reppuosan leikkasin tukevasta kapalevystä. Kiinnitys onnistuu vaikka silmät kiinni ja ilman käsiä - repun koukku tulee hahmon olkanivelen yli ja  - tadaa - valmis.


Hahmon aseeksi halusin jotain isoa ja näyttävää. Konekivääri oli tähän tarkoitukseen varsin loistava, erityisesti mallina toimi M60. (Lisätietoa ko. aseesta esimerkiksi Wikipediasta)
Suurensin tulostetun kuvan sopivaksi piirtoheittimellä ja leikkasin taas kapalevystä.




Kyseisen aseen tunnusomaisimpia piirteitä ovat piipun reiät ja muut rungon kuviot. Kun kapalevyyn ei oikein saa tehtyä siistireunaisia reikiä, pääsee vähän käyttämään mielikuvitustaan. Omat apuvälineeni löytyivät lelulaatikosta.


Liimasin rakennussetin reikäosia kohtiin, joissa piti olla aukkoja. Varjossa toimi erittäin hyvin.
Aseen kiinnittämiseksi käsiin kehittelin yksinkertaisen systeemin napinläpikuminauhasta. Kuminauha siis pujotettiin hahmon etusormen ympäri ja suljettiin napilla.

Pam pam.
Hahmolle kehitelty seikkailupenis oli varsin vähällä unohtua, kun innostuin aseen ja tekniikoiden kehittelystä niin kovasti. Toive tosiaan oli, että miehen erektio muuttuisikin joksikin hyönteiseksi (toukka?), joka voisi sitten luikerrella jonnekin. Parhaaksi tekniikaksi tälle el(ä)imelle valikoitui sama systeemi kuin puisissa leikkikäärmeissä.

Kärmes. (amazon.org)
Suunnittelin mallin pahvista, leikkasin osat uretaanilevystä ja liimasin ne kiinni nahkasuikaleeseen. Ohjaussauvat kiinnitin otuksen molempiin päihin, jotta sen käyttäjän olisi heppo luikerruttaa sitä sulavasti.


Hyi härskiä :O
READY - ehkä.

Kunniakierros...

No eihän se kerralla läpi mennyt tietenkään. Suunnilleen ensimmäisten harjoitusten jälkeen sain listan korjattavista asioista:

Korjauslista ja omat muistiinpanoni...
Heti nuken palautettuani olin saanut idean viuhkoista, joilla miehen kropan aukot saisi toimimaan paremmin. Tätä ideaa ryhdyin kokeilemaan heti ja sain luvan korjausten yhteydessä vaihtaa kankaiden tilalle viuhkat (harmi, Avatar-innovaationi oli kuitenkin aika kiva).

Viuhka menee nippuun alemmasta narusta vetämällä.
Liimasin pahvilärpäkkeiden päälle vielä sideharsoa vahvistukseksi. Pään viuhkan muoto ja liikkumissuunta oli jostain syystä todella kiven alla, mutta tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi monen luokkatoverin kanssa asiaa vaivattuani sain sen lopulta toimimaan.




Solttupojan koko torso meni vaihtoon kestävyyden ja muotoilun nimissä. Sen ja kyynärvarret tein uudelleen ohuesta vanerista, jonka ansiosta pääsin tekemään tuttavuutta muotoilijoiden lehtisahan kanssa. Valitettavasti olin niin hämmentynyt laitteen käytöstä, että unohdin tyystin ikuistaa nämä hienot hetket.


Taustalla talon runko.
Lehtisaha <3

Eräänä kauniina päivänä sitten siirsin itseni, vaihto-osat sekä kassillisen muuta rompetta Dilalle, jossa tein pyydetyt korjaukset ja vähän muutakin hienosäätöä.
Kuulin että nukkeja aiotaan käyttää Sibeliustalolla liu'uttamalla tukikeppejä kaidetta pitkin. Tämän helpottamiseksi kehittelimme Jennyn kanssa molemmille hahmoille osat, jotka kiinnitämme paikoilleen vasta sibeliustalon harjoituksiin:

Tavoite
Tarkoitus on siis ruuvata tukikepin päähän vanerista taivutettu kouru ja vuorata se vielä kalustehuovalla. Alla kuvasarja köyhän miehen vanerintaivutuksesta. Jos osaa ja jaksaa niin homman voi hoitaa hienomminkin, mutta minä käytin peltipurkkia ja puristinta.

Liotus
Taivutus
Kiristys
Puristus
Kuvissa muuten luokkakaverin tassut. Mie kuvasin.

Loppujen lopuksi kouru sittenkin jäi pois, ja nukkien käyttäjille järjestettiin valjaat, joihin nuket sai tukevasti pystyyn.

Muita muutoksia, joita sotilasnukkeen tehtiin vielä ennen esityksiä ja niiden aikana:
  • Alimmat silmukkaruuvit poistettiin, koska ne veivät narutekniikat käyttäjän valjaiden alle
  • Tukikeppiin kiinnitettiin purkit aukikelatuille naruille, ettei niihin kompasteltaisi esityksissä
  • Aseen napit poistettiin ja tilalle laitettiin pelkät lenkit - nopeampi vaihtaa
  • Kyynärpääniveleen viriteltiin jos jonkinlaista stopparia estämään nivelen taittuminen väärään suuntaan
Korjaamaan jouduttiin:
  • Etusormet, joihin ase kiinnitettiin: vahvistin sormet reikänauhalla, sillä ne meinasivat katketa.
  • Sotilaspään pultti: meinasi kaivautua kapalevyn läpi ja pudota, mutta pikakorjasin lavan takana liimalla ja teipillä
  • Kaikki raajat: käytettäessä kaikki raajat vääntyivät hieman, joten vahvistin niitä teipillä katkeamisen ehkäisemiseksi

Nousevan auringon talo

Talon suunnittelussa voisi vaikka lähteä liikkeelle siitä, että ymmärsin ohjeet ilmeisesti hieman väärin. En oikein vieläkään ole tajunnut, mitä ohjaaja tosiasiassa alunperin tarkoitti (puhe kai oli jostain "vanhan kuvakirjan kaltaisista välähdyksistä"), mutta minä rupesin suunnittelemaan oven kokoista taloa liikkuvilla tapahtumilla, ja tämä suunnitelma sitten varsin hyväksyttiin lopulliseksi työksi.


Yllä erilaisten mahdollisten tapahtumien tekniikkasuunnittelua. Alunperin suunnittelin taloon 12+1 ikkunaa, mutta määrä pienennettiin sittemmin 9+1:een, joista kolme ikkunaa tuli vielä pimeinä. Tein hahmot suosiolla hyvin karikatyyrisiksi, sillä pienet yksityiskohdat eivät yleensä näy katsomoon kovin tarkasti. (Tapahtumat kyllä ovat pieniä ja osa yksityiskohtaisiakin, mutta tykkään donrosailla - niitä hassuja yksityiskohtia on siellä, jos alkaa tutkia, mutta pointtina on lähinnä seitsemän huonetta, joissa liikkuu jotakin.) Aloitin suunnittelemalla tapahtumat ja niiden tekniikat.

Oikeat tapahtumat väärässä järjestyksessä...





Miusta tulee vielä arkkitehti

Tekniikoita mietittyäni tulin yhä varmemmaksi siitä, että kapalevyrunko ei tulisi kestämään painovoimaa ja tekniikoiden kiinnitystä. Pohdimme vanerin ja massiivipuun mahdollisuuksia, ja päädyimme lopulta vanerilistoihin. Vanerista leikatuilla rimoilla oli ainakin teoriassa mahdollista ratkaista toinenkin työhön liittyvä ongelma, nimittäin tila. Laskelmieni mukaan talosta oli tulossa yli kolme metriä korkea, joten sen kuljettamiseen kokonaisena olisi tarvittu pakun sijaan rekka.

Tekniikat, mitat ja katkaisukohdat samassa kuvassa.
Sahasin ja hioin talon rungon osat jätelavalta pelastetusta vanerilevystä. Kiinteisiin liitoskohtiin tuli pulttien lisäksi liimaa kestävyyden varmistamiseksi.





Luonnoksen yläkulmassa näkyy hylkäämäni liitossuunnitelma.
Hylkäsin alkuperäisen liitosideani, kotelomaiset kepinpaikat, ja päädyin tekemään kiinnityskohdat hyvin yksinkertaisesti (ja kevyemmin!) pelkillä pulteilla.


Ylempi katkaisukohta
Tukikeppien kiinnitykset

 

Mitä naapurissa tapahtuu?

Ikkunoiden tapahtumien tekniikat ovat pääpiirteissään hyvin yksinkertaiset. Alla kaavakuvat jokaisen seitsemän ikkunan toimintaperiaatteista. Ullakkohuoneen muoto on tehty kapalevyn avulla vanerirungon päälle.







Leikkasin suurimman osan tapahtumista kapalevystä ja osaan sovelsin jotain muuta tekniikkaa (ks. hirttäytynyt hahmo). Koottuani ja maalattuani tilanteet aloin liimata niitä paikoilleen.

Hirttäytynyt




Liimasin hahmot puuliimalla ja lisäsin suurimpaan osaan tukipaloja ja kujia naruille. Kolme tilanteista aiheutti erityistä päänvaivaa.

Mummo keinutuolissa

Mietin pääni puhki, kuinka saan mummelin tuoleineen pysymään pystyssä talon vinttikammarissa. Ratkaisuksi mietittiin vaikka mitä siima-, kuja- ja magneettivirityksiä, mutta lopulta onneksi keksin virittää mummon kahden pleksisuikaleen väliin. Taloa kallistaessa mummo kyllä putoaa, mutta on helppo nakata takaisin ja keinuu todella nätisti ilman sen kummempia liikkeenrajoittimia.


Löysin paloja, joissa oli vielä suojakalvot <3
Päänvaivaa tuotti myös mummon narun tuominen samalle puolelle muiden narujen kanssa. Melkein kaikki kokeilemani tavat juoksuttaa naru vanerirungon läpi jumittivat mummelin liikkeen kokonaan. Lopulta älysin porata vaneriin narulle vinon reiän ja liimata siihen pätkän mehupilliä.

Kas näin.

Huono kuva livenä.

Käärmeenlumooja

Käärme heilui narun päässä aivan liian holtittomasti, kun mielestäni käärmeenlumoojan käärmeen pitäisi liikkua jähmeän rauhallisesti. Ongelma ratkesi yllättävän näppärästi kuminauhalla, joka jarruttaa käärmeen liikettä sopivasti.


Lisäksi käärme meni työtä siirrellessä kiinnityskohdastaan poikki. Tein uuden version hieman vahvemmasta levystä, jota vielä vahvistin metallilangan pätkillä molemmin puolin kiinnityskohtaa.

Yksipyöräinen

Yksipyöräisen kokoaminen vaati melko lailla ajattelua, sillä mekanismi piti saada pyöriväksi ja purettavaksi niin, että hahmon jalat ovat väkipyörän molemmin puolin. Samalla puolella olevat jalat olisivat takertuneet toisiinsa puolen kierroksen jälkeen. Lopulta parin yrityksen jälkeen sain sen pysymään koossa. Lisäksi hahmoa piti vahvistaa melko reilusti vanerilla ja rautalangalla, sillä tajusin siihen kohdistuvan hahmoista eniten mekaanista rasitusta.

Sopivan materiaalin löytäminen väkipyörän pyörittämiseen oli kiven alla. Lopulta löysin kuminauhaa, jossa oli melko hyvä pito. Silikonin lisääminen pyörän akseliin myös auttoi hieman asiaa, mutta pyöräilijän liikerata jäi silti hieman nykiväksi. Tämän takia hahmo hieman tärisi liikuteltaessa, joten lisäsin vielä yhden tukielementin. Näin yksipyöräinen sirkustelijani siis sai päivänvarjonsa...


Piikki kiinnitettiin tukevasti rakenteisiin...

 

Papukaijalukot ja muu viimeistely

Halusin välttämättä maalata koko talon mustaksi, sillä koin, ettei sen muoto oikein hahmottunut sekavasta kapalevy-vaneri-pultti-mehupilli-naru -värimaailmasta. Näin siis tein.


En halunnut osiin puretusta talosta roikkuvan muutaman metrin naruja, joihin voisi kompastua. Päätin jo suunnitteluvaiheessa haluavani jollain tapaa katkaistavat narut, ja ratkaisuksi keksin pienet koruissa käytettävät papukaijalukot (kuva Hobbypointista). Viritin lukkoja ja silmukkaruuveja talon katkaisukohtiin niin, että tekniikka menisi mukavasti talon rungon mukaisiin pätkiin, jotka voisi sitten kasatessa taas yhdistää toisiinsa.


Lopuksi teippasin tukisauvat mailateipillä (mukavampi pitää kiinni), peitin pimeiksi jäävät ikkunat pahveilla ja mittasin ja koekiinnitin kivijalaksi sopivankokoisen pahvin talon alareunaan. Pahvit kiinnitin vain muutamalla palalla kaksipuoleista teippiä, mikäli työtä halutaan myöhemmin muokata poistamalla pahvit tai käyttää johonkin muuhun.



Koekasattuna.

Ja näin talokin oli luovutuskunnossa.

Mutta sekin pääsi tietenkin vielä kunniakierrokselle...

Too high, too low

Toisin kuin kiireisellä aikataululla valmistettu sotilas, talo pääsi itse asiassa harjoituksista ja esityksistä varsin helpolla. Aluksi havaittiin, että talo tulee liian korkealle valkokankaalla ja sitä on hankala pitää pystyssä. Jaloista sahattiin muutamakymmentä senttimetriä pois, mutta se pudottikin talon hieman liian matalalle. Se kuitenkin helpotti talon pystyssäpitoa huomattavasti, joten jalkoja ei (onneksi) enää pidennetty.
Lisäksi talosta kuului melko äänekäs jysäys, kun se nopealla tahdilla piti keikauttaa kolmen penkkirivin yli estradille. Korjasin ongelman askartelemalla talon jalkoihin pehmeät tassut.

Vanua, kangasta ja teippiä.
Kivijalaksi tarkoitettu pahvi katosi roudauksen aikana, joten tilalle improvisoitiin suojapahvista uusi. Ihan yhtä suoriin reunoihin ei päästy, mutta ajoi asiansa (etenkin kun alareuna ei edes näkynyt kankaalla).

Käytetyt materiaalit ja niiden menekki

Sotilas


Listassa kursivoidut materiaalit ja määrät poistettiin/menivät rikki harjoitusten ja/tai esitysten aikana.
  • alumiinilevy (2 cm x 40 cm)
  • filmipurkkeja (2 + 2 kpl)
  • harjanvarsi (1 kpl)
  • ilmastointiteippi (~0,5 rll)
  • kangas (20 cm x 50 cm)
  • kapalevy (2 m²)
  • kuminauha (15 cm)
  • kuumaliima (1 patruuna)
  • letkupuristimet (8 kpl pienempiä, 2 kpl isompia)
  • mailateippi (2 m)
  • nahka (3 cm x 25 cm)
  • napit (2 kpl)
  • pikaliima
  • prikat (>50 kpl)
  • pultit ja mutterit (~30 + 30 kpl)
  • puuliima (1 dl)
  • pöytäpahvi (2 m²)
  • rautalanka 5 mm (~7 m)
  • reikälaatat lelulaatikosta (3 + 1 kpl)
  • reikänauha (~50 cm)
  • sideharso (2 m²)
  • siipimutterit (1 kpl)
  • silmukkaruuvit (3 + 2 kpl)
  • uretaanilevy 80 mm (15 cm x 60 cm)
  • vaneri (0,5 m²)
  • verhonaru (6 m)
  • väkipyörät (2 kpl)
  • värikalvo (<1 m²)
 

Talo

  • akryylimaali (~2 dl)
  • kangas (<0,5 m²)
  • kapalevy (0,5 m²)
  • kuminauha (1 m)
  • kuumaliima (1 patruuna)
  • lyijypainot (15 kpl)
  • mailateippi (6 m)
  • massiivipuulista (7 m)
  • mehupillit (5 kpl)
  • naru (~1 m)
  • papukaijalukot (4 kpl)
  • paspispahvi (4 cm x 10 cm)
  • pikaliima
  • pleksi (0,3 m²)
  • prikat (>100 kpl)
  • pultit ja mutterit (>60 kpl)
  • puusepänliima (~1 dl)
  • pöytäpahvi (4 m²)
  • rautalanka 4mm (1 m)
  • riisi (1,5 dl)
  • silmukkaruuvit (7 kpl)
  • sukkahousut (1 kpl)
  • vaneri (1,3 m²)
  • vanu (~200 g)
  • verhonaru (4 m)
  • väkipyörät (2 kpl)
  • värikalvo (0,2 m²)

Loppusanat

Teoksen voi käydä katsomassa Classiclivestä osoitteesta http://www.classiclive.com/Concerts/2014/March/Aho-Sinfonia-nro-7---Hyonteissinfonia, jossa se on katsottavissa ilmaiseksi 10.5.2014 saakka.

Tämä kokemus on ollut ennen kaikkea opettavainen: iso tilaustyö, sen parantelu ja korjaaminen lennosta ja työ lavan takana näytösten aikana olivat jollei aivan uusia, niin ainakin aiemmin vähäiseksi jääneitä ja arvokkaita kokemuksia.

Kahdesta työstäni jälkimmäiseen, kerrostaloon, olen tyytyväisin. Sotilaan kohdalla en vielä aivan hanskannut aikataulutusta, enkä etenkään tekniikoita... Vähäinen aikani siis upposi pitkälti kokeilun ja erehdyksen kautta oppimiseen, mutta onneksi lopputulos kesti esitykset kunnialla loppuun. Jopa aluksi takkuilleet tekniikat - jumittavat rattaat, ylitaittuvat nivelet ja irtoilevat kankaat - saatiin toimimaan viimeisiin näytöksiin mennessä.

Kerrostalon suunnitteluun käytin reilusti enemmän aikaa, koska koin sen olevan "päätyöni" ja sotilaan kulkevan siinä rinnalla sivuprojektina. Näin ollen kerrostalon runko ja koko laitoksen työvaiheet oli suunniteltu huomattavasti paremmin kuin sotilaan. Opittuani mekaniikoista kantapään kautta kerrostalo aiheutti merkittävästi vähemmän turhautumista, ajanhukkaa ja vääriä materiaalivalintoja kuin serkkunsa sotilashahmo. Kerrostaloa rakentaessani osasin myös olla jopa yllättävän kaukaa viisas ja merkitsin materiaalimenekkejä ylös jo tekovaiheessa.
Liekö hyvästä suunnittelusta johtuva seikka, mutta kerrostalo vaati palautuksen jälkeen tuskin lainkaan parannuksia, eikä lainkaan korjausta.

Iltatekniikan leikkiminen näytöksien aikana oli yllättävän rentoa. Kun saimme tietää päätyvämme lavan taakse tekijävajauksen takia, oletimme tietenkin, että olisimme joka iikka pää kolmantena jalkana juoksentelemassa taustalla. Omalta osaltani pesti kuitenkin käsitti vain 40 minuuttia istuskelua, kymmenen minuutin juoksentelun ja varjonukkien ehjäksi teippaamista aina niiden mennessä rikki.

Hyönteissinfonian nukkien tekeminen ja projektissa mukana oleminen oli mieletön kokemus, jollaista ei ihan joka viikko saakaan (kuinka monta kertaa elämässäsi muka voit ottaa torkut Sibeliustalon urkuparvella?!). Vaikka välillä oli kiire ja homma tuntui ajoittain hieman kaoottiselta, teos vedettiin kunnialla loppuun saakka, säveltäjä oli erittäin tyytyväinen (!) ja varjonuket näyttivät mielettömän upeilta. Parhaiten omat fiilikseni koko projektista alusta loppuun sekä teoksesta itsestään tiivistää teoksen ohjaajan, Lasse Kantolan, siteeraama kasiluokkalaisten poikien keskustelu katsomossa:

- Yolo...!
- ... vau.
- Mä en ymmärrä mitään.
- Haittaakse?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti