Kasvomaalailu

Tähän siis jäätiin.

Jouduin ennen pintakäsittelyn aloittamista korjaamaan pään ohjaussauvan kanssa sattuneen aivopierun. Tein takaraivoon reiän, josta ohjain mahtui sisään ja sitten vain junttasin sen kiinni kuumaliiman ja paperimassan avulla.

Ennen pintakäsittelyä nukke pohjustettiin gessolla. Tässä oli taas se kolmen kerroksen sääntö. Jäljestä tuli yllättävänkin siistiä jopa kovalla siveltimellä, kun kerrokset hioi välissä. Perfektionistisimmat voivat käyttää kittiä pinnan tasoittamiseen ennen gessoa.

Luonnoksessa tosiaan olin suunnitellut keijukaiselle aika erikoisen hatun. Totesin että se lienee parasta toteuttaa paperoimalla, joten vedin nuken päähän kelmuhupun, jonka päälle muotoilin plastoliinista krookushatun.

Krookushattu

Ja paperia päälle

Tästedes muuten pyrin tekemään sitten kaikki paperoitavat jutut negatiivi-kipsimuottiin tai edes kovan mallineen päälle... Hattu nimittäin vähän kurpsahti kuivuessaan. Plastoliinimalli lähti yllättävän nätisti ulos jopa hatun suiposta hiipasta.

Avitin vähän lusikalla.

 Reunat siistittyäni pohjustin hatunkin taiteilijagessolla. Se aine ei muuten ole ystäväni, jostain syystä, aina, gesso halkeilee kuivuessaan ja työni ovat aina täynnä railoja... Hiominen ja monet kerrokset onneksi peittivät ne aika tehokkaasti.

Nukkien maalaamiseen käytettiin Folk Art -maaleja, jotka ilmeisesti ovat ammattilaisten suosimia värejä ja hirmu kalliita. Vähän hävettää, lotrasin nimittäin samaisia maaleja pienenä ihan kamalasti ja ylijäämät (aika isot määrät...) annoin aina kuivua kippoon. Hups.

Noh, näissä maaleissa on aika paljon värivalikoimaa, mutta tilaamani ihonväri ("tavallista" skin tonea tummempi) katosi jonnekin matkan varrella. Sekoittelin siis ihonvärin itse. Siitä tuli vähän aiottua punertavampi, mutta...

Ihan hyvä. Maalailin korostuksia vaaleammalla ja tummemmalla värillä. Tyypin silmät olisi pitänyt jättää valkoisiksi, mutta minäpä nokkelana tyttönä vetäisin myös ne ihonvärisiksi. Onneksi asian sai vielä korjattua valkoisella maalilla.

Silmien maalaus on ihan oma taiteenlajinsa. Ohjeet voi kyllä antaa, mutta kokeilemallahan sen parhaiten oppii (miun mielestä).

Kuvan työvaiheet:
1. pohjusta silmä tasaisen valkoiseksi
2. maalaa iiris silmän hallitsevalla värillä
3. sävytä iiris (värivaihtelua ulkoreunaan ja/tai pupillin ymärille)
4. maalaa mustalla pupilli
5. lisää valkoiset valotäplät tuomaan eloa ja kiiltoa
6. muut hifistelyt (silmänurkka, ripset, rajaukset yms.)

Vasta näin maalauksen jälkeen kannatti kiinnittää pää paikoilleen, kun kaulan aluetta ei tarvitse enää operoida. Päälaelle ei tullutkaan solmua, kuten luulin (tai tuli, mutta solmu ei ole päätä paikallaan pitävä voima), vaan mm. tuulipuvuntakeista tuttu kiristin.

Ihan tavallinen kiristin.

Jalkaterät edelleen valkoiset, koska niihin tulee kenkäset.

Olen ehtinyt tehdä jo osan vaatteistakin, mutta niistä kertova blogimerkintä tulee vasta tekstiilityökurssin yhteydessä!

Materiaalimenekki tähän mennessä:
rautalankaa (2 mm) ~2 m
paperimassaa ~200g (kuivana jauheena)
puupalloja, halk. ~2 cm 4 kpl
puuhelmiä, halk ~1 cm 6 kpl
alumiinifoliota ~40 cm
voimapaperia ~2 m
liisteriä ~ 1 l
kipsiä ~puoli säkkiä
maaleja ~10-20 ml
kuumaliimaa ~yksi puikko
kuminauhaa ~10 cm

Varoitus! Ei heikkohermoisille!

Noh. Teatterissa töissä ollessaan joutuu varmasti ottamaan muotteja vaikka mistä - käsistä, naamoista, erilaisista esineistä... Joskus jostain vähän epämiellyttävämmästäkin: rinnoista, sukupuolielimistä, kaloista tai sisäelimistä.

Joten me sitten hommattiin kamala kasa kaikkea limaista ja haisevaa ja otettiin muotteja ihan urakalla.
Muun muassa näistä löytyy nyt joltain muotti:
- ananas
- litsi
- parsakaali
- taskurapu
- molukkirapu
- kalmarinpoikanen
- siansorkka
- lehmän sydän
- porsaan sydän
- lehmän kieli
- sian kieli
- lampaan maksa
- lampaan munuainen
- lampaan oikeastaan mikä vaan sisäelin...

Kasa kuollutta lammasta. Vasemmalla bongattavissa mm. munuaiset.

Saatoin unohtaakin jotain. Mutta puhun taas kipsimuoteista.

Tosiaan, sisäelimiä löytyy aika kattava valikoima ihan tavalliselta kaupan lihatiskiltäkin. Ihan se säkillinen lampaan nurjaa puoltakin löytyi kauppahallin lihaputiikista. Mutta elintarvike-elimissä on tosiaan vähän se huono puoli, että ne on puhdistettu eli leikattu auki. Ja auki leikattu sydän ei ainakaan tykkää pysytellä omin päin kiinni, joten syntyy tämä tilanne:

Mikä on siis ihan jees muuten, mutta nuo tikit tosiaan jäävät valokseen aika hyvin näkyviin, koska kipsi kopioi tarkasti aivan kaiken. Lisäksi lihakaupan valikoima tosiaan on lihakaupan valikoima, joten jos haluaa jonkin tietyn elimen leikkelemättömänä, niin kannattaa olla ajoissa yhteydessä teurastamoon.

Tämä muotti siis tehdään samalla tavalla kuin mikä tahansa kaksiosainen muotti, mutta sillä erotuksella, että tämän ei tarvitse olla päästävä. Kun kipsi reagoidessaan lämpenee, niin liha nimittäin mukavasti kysyy siellä sisällä ja lähtee enemmän tai vähemmän näppärästi ulos muotista. Ja kun tuote valetaan Revultexilla eli kumilateksilla, ei senkään muotista irtoaminen tuota ongelmaa.

Puolikas muotti, jossa kohdistusmerkit ja täyttöaukko kaivettuna.

Mutta tosiaan kipsin lämpeneminen teki elimen muotista poistamisesta hivenen iljettävää:
"Tää ei lähde irti..."
"Otat vaan tosta kiinni ja nykäiset."
"Eeeei et oo tosissas?"
"Joo joo nyt tunget ne sormet sinne sisälle ja kiskot."
 No irtihän se lähti. Mutta olihan se nyt vähän inhottavaa. Tosin, ainut oikeasti kuvottava osuus tässä projektissa oli haju, kaikki muu oli loppujen lopuksi aika hauskaa: luokallinen lähinnä naisia tökkimässä verisiä sisälmyksiä ja hihittelemässä että hyi miten limaista. :)

Revultexin valamisesta sitten ihan erikseen vähän myöhemmin.

Aika päätöntä.

(Eiks oo hyvä puujalka otsikko :D)

Huh kun tämä nukkeilu tosiaan on monivaiheista... Noh, joululomalla sain sen aikaavievimmän yksittäisen vaiheen tehtyä, eli leijonanosan nuken raajoista paperoitua. Jalat, olkavarret ja torso meni tosin ihan nätisti leffoja katsellessa. Vain eristykset (3 x kovavaha + fairy) ja ensimmäinen kerros vaativat paljon keskittymiskykyä.

Kelmua ja hiekkapussi.

Paperoidut osat kuivatettiin hitaasti tuorekelmun ja hiekkapussin kanssa, ettei kuivuessa tapahtuisi mitään paperille ominaisia kutistumis-kiertymis -muuveja. Kahta pari milliä erikokoista osaa on nimittäin harvinaisen raivostuttavaa yhdistää... Tuli kokeiltua nimittäin...

Muotista tulleet osat vaativat sipauksen liimaa...

...näiden kenkien kanssa. Kun osat olivat kuivuneet (kunnolla), ne irroitettiin muoteista, liimattiin repsottavat ulkokerrokset paikoilleen ja ylimääräiset reunat leikeltiin irti. Sen jälkeen osia soviteltiin yhteen ja niihin merkittiin heftojen paikat. Paperista piti repiä tai leikata pieniä siivuja, joilla kappaleet yhdistettäisiin toisiinsa.

Reunat poies.

Heftauksen apuviivoja. Kannattaa käyttää vedenkestävää kynää.

Heftattomat paikat merkitty puoliympyröillä ja heftat liimattu paikoilleen.

Heftojen kannattaa muuten antaa kuivua kunnolla ennen kuin kappaleita alkaa yhdistellä. Ne nimittäin repeävät ja irtoavat yllättävän helposti... Heftojen kuivuttua kappaleet yhdistettiin vaikka kumilenkeillä niin, että heftapalaset jäivät sojottamaan ulos saumoista ja liimattiin vastakkaiselle puolelle.

Heftojen reunat merkitty punaisella.

Pää.

Olkavarret piti heftata suoraan rautalankarungon päälle.

Vaikka saumojen päälle paperoi kerroksen-pari ylimääräistä, niihin tuppasi jäämään selvät saumakohdat. Etenkin jalat, joiden olin antanut kuivua aivan liian nopeasti, olivat varsin pulmallisisa koottavia. Lopulta veistelin pohkeista ja jalkapohjista törröttäneet saumakohoumat kokonaan pois ja paperoin vain päälle.

Rautalankarunkoon pyöriteltyjen folio-rautalankatöppöjen päälle levitettiin paperimassasta kerros.

Massaa.

Massa ei tartu folioon, vaan siihen pyöriteltyyn rautalankaan.

Kun kaikki raajat oli kasattu ja ne olivat saaneet taas kuivahtaa, niihin kiinnitettiin lyijypainot. Tämä siksi, että paperiset raajat ovat varsin kevyitä eikä niillä sellaisenaan saa aikaa kovin luonnollisia liikkeitä. Kangaskaupan lyijynauha (se mitä on mm. suihkuverhojen alareunassa) kävi hyvin, 10-20 palaa per raaja. Ensin lorotterin osaan kuumaliimaa, painot heti perään ja lisää liimaa. Hyvin pysyy.

Painot raajojen kärjissä.

Raajat juntattiin kiinni rautalankamalliin sillä samalla paperimassalla. Se on kyllä kuivuttuaan melko tiukkaa tavaraa.

Liikkuvaa päätä varten piti tehdä seuraavanlainen viritys:

Eli torsoon tehdyn kaulanyppylän sisältä olevan pallon läpi tulee kuminauha, joka menee pään läpi ja on solmulla päälaella. Näin pää siis pyörii kivasti, mutta ei putoa hartioilta. Päässä olevaa monttua varten piti lattialiimatöhnän avulla paperoida tyhjiömuovattu kuppi, joka sitten paperoitiin kiinni päähän. Lattialiima tosiaan on semmoista tahnaa, että muuten tarttuu ihan kaikkeen. Onneksi hoksasin ottaa pinsetit ennen kuin tökkäsin käteni siihen...

Jaaaaaa sitten kävi ilmi että keijukaisparan kaula oli auttamati liian lyhyt. Siihen piti sitten pikapikaa paperoida pidennysosa.

Varsinainen rimpsu: solmu, pallo, kaulanpidennys, pään monttu, pää, solmu.

Tässä muuten tapahtui moka. Unohdin kokonaan liikkuvaan päähän tulevan liikuttelusauvan, jonka kiinnittäminen tässä vaiheessa olisi ollut niin paljon helpompaa. Torsoon sen kuitenkin muistin laittaa, eli kiinnitin 3mm rautalangasta väännetyn ohjaimen runkoon ja leikkasin torson selkäkappaleeseen sauvalle aukon jo ennen kuin heftasin torsopalat yhteen rungon ympärille. Joka tapauksessa, kiinnittelin päähän tulevan kupin kuumaliimalla ja paperoimalla ja kaulanpidennyksen samalla tavalla.

Ohjaussauvan reikä suljettu paperimassalla. Tässä kaulanpidennyksen raja on vielä näkösällä.

Nyt on neiti enää pintakäsittelyä ja vaatteita vailla :)

Pään muotti ja rautalankaa

Pää oli sen verran mystillinen juttu että päätin ottaa sen erilleen muista muoteista. Eli pään muotin alaosa otettiin samalla tavalla kuin muidenkin osien. Kasvot eivät kuitenkaan olisi tulleet ulos muotista yhtään kiltisti, joten ne tehtiin kaksiosaisena.

Ensin pääsin kaulitsemaan plastoliinista levyn, josta rakentelin irokeesin keskelle keijukaislapseni naamaa.

Tämän seinämän tarkoitus on siis estää kipsiä menemästä sinne minne se ei kuulu, eli toiselle puolelle kasvoja. Tässä vaiheessa muuten hoksasin että tämän tyypin nenä ei ole ihan keskellä päätä, mutta tässä vaiheessa vähän huono alkaa enää muuttaa :D

Virittelin toiselle puolelle vielä lisätukia rasioista sun muista, ettei ohut plastoliini-irokeesini kellahtaisi kesken operoinnin.

Seuraava vaihe oli kovin tuttu jo ensimmäisen naamion negatiivimuotista. Eli liruttelin laihaa kipsiä mallineen päälle ja yritin puhallella ilmakuplia pois. Kuplien tökkiminen ei tosiaan ole kamalan fiksua, sillä siinä voi samalla tulla tökkineeksi mallineelle vuosisadan ihottuman...

Vähän kuivahtaneen lirukipsin päälle ladottiin taas kipsistä sideharsoa ja lopulta paakkuista melkein kovettuvaa kipsiä.

Kun kipsattu puoli oli hetken saanut kovettua, plastoliiniseinä otettiin irti ja vasta valmistuneen puolikkaan tasainen sivu eristettiin kovavahalla. Sen jälkeen sama homma toiselle puolelle.

Kun muotti oli kuivunut, se aukesi ihan yhtä nätisti kuin edellisetkin. Takaraivo oli aika tiukasti juuttunut muotinpuolikkaaseensa, mutta tuli sekin lopulta ulos kun vähän harrasti väkivaltaa.

Kolmiosaisen muotin työohje


Tämä projekti sisälsi niin paljon odottelua, että ehdin samalla vääntää myös vähän rautalangasta.
1:1 -luonnoksesta tehtiin siis valopöydän avulla rakennepiirros, jossa näkyi nuken runko. Rakennepiirroksen avulla tehtiin siis nukelle rautalangasta ja puupalloista/helmistä runko.

Rautalankaa, helmiä, pihdit ja mittanauha

Kohtiin, joihin ei tule paperoitua osaa täytteeksi foliota